MAAKUNTAVIESTI HIIHDETTIIN SUNNUNTAINA

29.1.2010

Uusikaarlepyytä ei maakuntaviestissä yllätetty tänäkään vuonna.

Uusikaarlepyytä ei maakuntaviestissä yllätetty tänäkään vuonna

 

Keski-Pohjanmaan 59. maakuntaviesti hiihdettiin sunnuntaina 31.1.2010 Kälviällä. Maakuntaviesti oli samalla sata vuotta täyttäneen Kälviän Tarmon juhlavuoden päätöstapahtuma. Loppiaiselta pakkasen vuoksi kerran siirretty viesti päästiin nyt hiihtämään hyvissä, talvisissa olosuhteissa. Kello yhdentoista aikaan, kun lähtölaukaus ammuttiin, pakkasta kisa-alueella oli  -9,9 astetta ja taivaalta satoi kevyttä pakkaslunta.

 

Jo kymmenennen kerran A-sarjan voiton nappasi Uusikaarlepyy, toinen oli Larsmo. Ankkuriosuuden nopeimman ajan hiihti Ylivieskan Tero Similä ja varmisti näin Ylivieskalle kolmannen sijan.  B-sarjan ykköseksi sivakoi Uusikaarlepyyn II-joukkue, toinen oli Pietarsaari I ja kolmas Kaustinen I. Pietarsaari ja Kaustinen nousivat samalla A-sarjaan.

 

Kälviällä myyntiin noin 1500 lippua mikä oli järjestäjille pienoinen pettymys. Mutta ilmeisesti vielä lauantaina lähes kahdessa kymmenessä paukkunut pakkanen säikäytti viikonlopun ohjelmaa suunnitelleet ja näin maakuntaviesti jätettiin ohjelmasta. Järjestelyihin kälviäläiset panivat parastaan. Yli kolmesataa talkoolaista teki hartiavoimin töitä ja huomattavasti suurempikin väkimäärä olisi tällä joukolla vastaanotettu. Mutta ne jotka saapuivat paikan päälle, pääsivät nauttimaan hienosta talviurheilutapahtumasta. Tunnelmaltaan ainutlaatuisesta viestikarnevaalista.

 
Katariina Hakkarainen

kisan tiedottaja, 050 363 3727

 

Lisätietoja maakuntaviestistä antavat

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kauko Ojala p. 040 412 3020

Kilpailun johtaja Jukka Löytynoja p. 0500 263 796

Ratamestari Kari Lassila p. 040 516 2593

Maakuntaviestin kaksikieliset nettisivut; http://www.kpviesti2010.net/

Lopputulokset löytyvät myös nettisivuilta ja sieltä löytyy puolen viikon maissa myös kisojen kuvasatoa.